Bändin historia - Rehtorit soittaa rähinäpoppia
"Aloitin huipulta ja raivasin tieni sisukkaasti pohjalle asti.”
- Rehtori Heko
Rehtori Reponen jr, Rehtori Mikkola ja Rehtori Heko ovat soittaneet
samaa biisiä vuodesta 1998. Mikko alkoi paukuttaa vuonna 2003.
Rehtorit perustettiin vuonna 1995. Noista ajoista on mukana vielä
muutama biisi keikkasetissä ja Rehtori Heko. Alkuperäisestä
ideastakin on vielä jotain jäljellä: tarkoitus oli tehdä
vauhtipoppia tai powerpoppia tai jotain vastaavaa.
1995 levydiili hoitui vaivattomasti vanhoilla näytöillä.
Frankenstein-singleä seurasi Millionääri -CD. Sitten alkoikin
Rehtoreita pudota kyydistä.Ensin erotettiin yksi ja sitten erosi
toinen. Uusia tuli tilalle, mutta kohta oli taas jengiä menossa.
Vielä onnistuttiin tekemään pari sinkkua: F.C. Born To
Lose ja siihen 3-D video, sekä Mä hyppään järveen
-sinkku. Helsingin Juhlaviikoille tehtiin Uusi poliittinen laulu (Tykkitehtaan
johtaja) kun pyydettiin.
Joku kuitenkin hiersi koko ajan. Miehistön vaihtuessa alkoi visio
himmetä eikä ryhmä kerennyt millään hitsautua
BÄNDIKSI, kun aina repsotti joku sauma. Oltiin päästy vuoteen
1997 ja se oli sillä kertaa siinä. Keikkasetistä saattaa löytyä
nykyään tältä ala-aste ajalta vaikkapa Uimavalvoja. Kiitos eläkkeelle siirtyneille rehtoreille.
Vuonna 1998 oli sellainenkin kuukausi, että rehtoreita oli kaksi,
Heko ja Artsi. Rehtori Mikkola ja Rehtori Reponen jr. liittyivät
joukkoon ja Hämeenlinnasta löydettiin vielä mikin taakse
Kuraattori Kurki – homma oli taas hanskassa.Tässä vaiheessa
tehtiin raivokkaasti biisejä, treenattiin kellarin uumenissa, pidettiin
välillä keikkakuntoa yllä ja käytiin levyttämässä
Kolmatta linjaa lakaisin hyvin salassa pysyneelle Helsingin helmoissa
kokoelmalle.
Vuonna 2001 Rehtorit oli jo Bändi ja julkaisi uutta materiaalia singleillä
Perjantain ja maanantain välinen yö ja Naurettavaa?. Rehtori
Heko ja Rehtori Mikkola kävivät tekaisemassa kesällä
2001 kuunnelmasarjan radioon (käsikirjoitusta maltettiin hioa lähes
puoli minuuttia), ja RadioMafia tuon kyseisen taidepläjäyksen
kehtasi jopa lähettää.
2002 tehtiin Hiljaa!-CD. Siinä on hyviä biisejä! Lisää
hyvää tuli kaikenlaisilla kokoelmilla ja splitti- ja joululevyillä.
Erityisen hyvä on vuoden 2003 Apina ja Corolla-EP! Nyt keksittiin
sitten vihdoin siedettävä kuvaus musiikkityylistä: rähinäpop.
Eli kauheeta meteliä ja kauniita melodioita. Vedetään vartti
kahtasataa ja sitten jotain kaunista!
2004 loppuvuodesta mies ja Ääni poistuivat. Kuraattori Kurki
ryhtyi oikeisiin töihin.
Vanha tuttu laulaja palasi, pulasi ja sai mennä.
Pääsiäisenä 2005 Rehtori Reponen jr ryhtyi laulajaksi.
Kuusi päivää myöhemmin oli keikka. Kaikki loksahti
taas kohdalleen! 10 keikkaa myöhemmin oli PAKKO päästä
tekemään levy. “Klassista musiikkia” on loistava!
2010: Kansainvälinen salaliitto on kuuluisa "helppo toinen levy". Kokoonpano on lopullinen,
tekeminen on helppoa. Parhaissa treeneissä saatiin kolme uutta biisiä kasaan.
Rri Heko: Jos ei noi levyarvostelujen iänikuiset kolme tähteä nyt vaihdu välille 4,2-5,
olen IHAN väärällä alalla.
4/2010: Nyt kun levy on ihmisillä, korjaan tuota levy-arvostelukommenttia: tuosta sanomastani voi saada sen
kuvan että levyarvostelijan mielipiteellä olisi väliä. Ei ole likikään niin paljon kuin sillä mitä Riina, Tommi, Miika,
Marja, Leenu, Jari tai Tumppi (jateitäriittää) sanoo.
|